Minulla on vakava sairaus nimeltään uteliaisuus. Uteliaisuus kaikkea kamalaa, hirvittävää kohtaan, vaikka tiedän sen tuovan ennen pitkää minulle painajaisia. Tiedän kyllä, milloin lopettaa lukemisen, mutta välillä hivutan varpaani vähän sen rajan yli. Toisinaan lipsahtaa koko jalka.

Kuten tänään. Minua on jo pitkään kiinnostanut Armin Meiwesin tapaus. Siis se, jossa Meiwes etsi netistä ihmistä, jonka voisi syödä, ja lopulta jopa löysi sellaisen. Ja tappoi ja söi. Nythän Meiwes istuu vankilassa, mikä luo minulle turvallisen olon, mutta silti - se kuulostaa niin absurdilta. Että jonkun salaisena fantasiana olisi toisen ihmisen syöminen.

Tästä siis luin vähän aikaa sitten, mutta nyt vasta lopullisesti tein sen, mitä minun ei olisi missään nimessä kannattanut - aloin etsiä Armin Meiwesin nimellä kuvia googlen kuvahausta, jotta uteliaisuuteni näin ollen olisi tyydytetty. Ei olisi kannattanut, sillä ne kuvat, joita siellä oli... No, kannattaa käydä itse katsomassa. Tai ei kannata! Olen itse kamalan herkkä, ja painajaiset ovat taattuja.

Ikävöin ihmisiä. Serkkuani, joka on nyt koulukodissa. Kaikkia heitä, jotka ovat minulle tärkeitä, ja joita en ole nähnyt hetkeen. Ikävä on pirullista ja ikävä satuttaa.

Mul on ikävä niit aikoi
ku yhes piirreltiin
Sun hymy oli korvis
ja barbei siirreltiin

Mul on ikävä niit aikoi
ku vesisotaa sodittiin
Niin ikävä niit aikoi
ku kovaa naurettiin